Pyhien Sergein ja Hermanin Veljeskunta ry:n vuosikokous pidettiin lauantaina 16.5.2026 Jyväskylässä. Kokous vahvisti vuoden 2025 tilinpäätöksen sekä hyväksyi toimintasuunnitelman ja talousarvion vuodelle 2026. Jäsenmaksu päätettiin pitää ennallaan (10 € / henkilö).
Toimintasuunnitelmassa linjattiin PSHV:n tulevaisuuden suuntaa. PSHV:n tehtävä sisälähetys- ja valistusjärjestönä on yhtä ajankohtainen tänä päivänä kuin 1800-luvun lopulla. Järjestön nykyiset rakenteet eivät kuitenkaan enää tue tämän tehtävän toteuttamista. Ne ovat peräisin ajalta, jolloin järjestöllä oli oma kanslia, työntekijä ja lehti, eikä kirkollisella kentällä ollut yhtä paljon yhdistyksiä ja järjestöjä kuin nykyisin. Tällä hetkellä hallituksen jäsenten resurssit kuluvat pitkälti näiden vanhentuneiden rakenteiden ylläpitämiseen.
PSHV:lla on kuitenkin mahdollisuus uudistua ketteräksi järjestöksi, täsmentää tavoitteitaan ja kutsua ihmisiä mukaan niiden toteuttamiseen. Hallitus on pohtinut tilannetta ja hakee vuosikokoukselta mandaattia edetä uudistustyössä seuraavasti:
- Luodaan uudet, aiempaa kevyemmät puitteet kattojärjestön ja paikallisen toiminnan vuorovaikutukselle.
- Keskitytään kolmeen ohjelmaan, joille valitaan selkeät ja helposti muistettavat nimet:
- digitaalinen foorumi, joka sisältää nykyisen Mamren tammiston lisäksi muutakin aineistoa
- vuosittaiseen teemaan pohjautuva opintomateriaali, joka mahdollistaa sisälähetystyön vuorovaikutuksessa paikallisen alaosaston kanssa
- ortodoksisen, akateemiseen tutkimukseen perustuvan teologian esille tuominen
Jokaiselle ohjelmalle hallitus nimeää työryhmän, joka toimii vapaaehtoisuuden pohjalta.
Vuosikokous valitsi hallitukseen jatkokaudelle Anu Ekholmin ja Erja Wessmanin. Muut hallituksen jäsenet ovat puheenjohtaja, KS piispa Sergei, sekä isät Ioannis Lampropoulos, Mikael Sundkvist ja Simo Tuominen sekä Pentti Potkonen.
Kokous valitsi veljeskunnan toiminnantarkastajaksi Pia Tuovisen ja varatoiminnantarkastajaksi Aimo Riepon.
(kuva: KS piispa Sergei)