On yleisesti hyväksytty ajatus, että tasapainoista elämää elävän henkilön tulisi olla suhteellisen tyytyväinen kaikkiin oman elämänsä osa-alueisiin, kuten kotiin, perheeseen, työhön, talouteen ja virkistäytymiseen. Sanotaan, että tasapainoinen elämä on yhteydessä terveyteen ja vähentää vaikkapa stressin vaikutuksia. Raamattukin muistuttaa meitä esimerkiksi lepopäivän pyhittämisestä.
Kaikki me tiedämme, että on viisautta tasapainottaa koneen ääressä istumista vaikkapa ulkoilulla. Arkirutiinien väliin voivat luovat harrastukset ja juhlat tuoda tärkeää vaihtelua. On fiksua olla kohtuullinen median seuraamisessa ja sotauutistenkin tulvaa saa rajoittaa.
Ja samalla: kristinusko ei kutsu meitä varsinaisesti etsimään tasapainoa vaan seuraamaan Kristusta. Monet pyhät ihmiset ovat tehneet radikaaleja valintoja: he ovat jakaneet omaisuutensa köyhille, antaneet kaiken aikansa Jumalan palvelemiselle ja jopa menettäneet henkensä tunnustaessaan uskoaan.
Mikä sitten on minun roolini, miten tähän kaikkeen voi liittyä tavallinen ihminen, sinä tai minä?
Tähän ei yksittäisen ihmisen olemus riitä löytämään vastauksia eikä onneksi tarvitsekaan, sillä tukenamme on Kirkko. Se tarjoaa palveluksia ja tekstejä, joiden valossa voimme hahmottaa itseämme ja paikkaamme. Kirkossa on kanssaihmisiä, hengellistä ohjausta, yhteistä tekemistä ja rukousta; mahdollisuus elämänmittaiseen yhdessä kulkemiseen.
Ihmisen luonnollinen tila on olla yhteydessä toisiin ja Jumalaan, vaikka tässä rikkinäisessä ja yksinäisessä ajassa se ei usein näyttäydykään noin. Oleellinen osa tasapainoa on ymmärtää, että me ihmiset tarvitsemme toisiamme, että ilman toisia minä en ole minä.
(Teksti ja kuva: ONL ry)
#kohtuullisuus #Kirkko #Yhteys #suuripaasto2022
