Mietintämyssyt Lintulassa

Pyhien Sergein ja Hermanin Veljeskunnan hallitus kokoontuu kaksi kertaa vuodessa suunnittelukokouksiin. Kokouksia on pidetty Valamossa ja Lintulassa: ympäristö sopii hyvin keskittynyttä työskentelyä varten. Lisäksi luostarin jumalanpalvelukset rytmittävät istuntoja. Kevään kokous pidettiin 31.5.-1.6.

Veljeskunnan hallitus sai toiminnanjohtajalta seikkaperäisen selonteon keskinäisen yhteistyön kehittämisestä Filantropia ry:n, Ortodoksisten nuorten liiton ja Valamon opiston kanssa. Viime vuodesta alkaen ovat toiminnanjohtajat ja opiston rehtori kokoontuneet selvittämään resurssien tehokasta käyttöä. Järjestöt ja opisto ovat kaikki solmineet yhteistyösopimukset kirkon kanssa ja tukevat kirkkoa ja seurakuntia omien painopisteidensä mukaan. Veljeskunnan kohdalla painopisteet ovat vapaaehtoisen diakonian kehittämistä ja erikielisten ortodoksien kotoutumisen edistämisessä.

Neuvotteluissa käsiteltiin myös talven ja kevään seurakuntavierailujen sarjaa, jonka aiheena oli diakonia ja lähetys. Tapahtumat toteutettiin yhdessä Filantropian kanssa. Hallituksen jäseniä oli ollut mukana neljässä kuudesta tapahtumasta ja vaikutelma oli myönteinen. Nyt pohdittiin aiheen jatkoa ja syventämistä.

Juuret ja monikulttuurisuus on kirkon järjestöjen ja opiston tämän vuoden teema. Hallitus piti hyvänä, että samaa teemaa jatketaan ensi vuonnakin. Teema on myös veljeskunnan syksyn vuosijuhlien aiheena.

Suunnittelupäivien aikana aiheeksi nousi myös veljeskunnan toiminta vuoden 2019 jälkeen, kun nykyinen sopimus kirkon kanssa päättyy. Muita aiheita olivat Aamun Koitto ja muu julkaisutoiminta.

Kuvassa Liisa Karlsson, Seppo Salmi, igumenia Mikaela, piispa Arseni, Sergius Colliander, Tuula Jokiranta ja Leena Lomu. Suunnittelukokoukseen eivät päässeet mukaan isät Reijo Marjomaa ja Marko Mäkinen.Hallitus Lintulan lammen luona