Meitä on monta! Kirkkopäivistä hyviä muistoja

Vinjettikuvassa veljeskunnan pöydän takana Jukka ja Tuula Jokiranta. Naapurissa Filantropia ry:n pöydän takana hymyilee isä Mikael Sundkvist.

Kirkkopäivien tapahtumat keskittyivät Lappeenrannan vanhan linnoituksen alueelle. Täällä sijaitsee myös ortodoksinen Pokrovan kirkko, joka on Suomen vanhin ortodoksinen pyhäkkö.

Basaari, jossa kirkon piirissä tai sen tuntumassa toimivat järjestöt, luostarit ja yhteisöt esittäytyivät, oli tilavassa ”vihreässä makasiinissa”. Veljeskunta jakoi uunituoretta esitettään, jossa kerrotaan järjestön tämän päivän toiminnasta. Lisäksi jaettiin kesäkuun Aamun Koittoa ja Aamun Koitto -esitettä. Myynnissä olivat Auttajan polku, Pyhiinvaeltajan lauluja ja Uskon luotsi. Veljeskunnan pöydän luona pysähtyneet saivat myös pyhän Trifon Petsamolaisen kortti-ikonin.

PSHV:n pöydän luona päivystivät isä Sergiuksen lisäksi isä diakoni Aleksi Savelieff, Tuula ja Jukka Jokiranta, Heljä Rahikkala ja Eila Rovio sekä Leena ja Esko Lahtinen Tikkurilan, Oulun ja Kempeleen tiistaiseuroista.

Kirkkopäivien ohjelmaan kuuluivat myös ”kohtaamispaikat”. Nämä olivat esitelmä- ja keskustelutilaisuuksia, joista osa pidettiin kirkossa, osa kesäteatterissa. Ensimmäinen kohtaamispaikka oli otsikoitu Auttajan polku, käytännön eväitä lähimmäisen kohtaamiseen ja puhujana oli isä Sergius Colliander.

Isä Sergius korosti veljeskunnan toiminnan jatkumoa lähimmäispalvelun tukijana. Kirkkaimpana esimerkkinä järjestön historiassa on ollut se keskinäisen avun moninaisuus, joka tapahtui tiistaiseurojen piirissä siirtoväen keskuudessa.

Tämän päivän lähimmäisapua tarvitaan yksinäisyyden lievittämiseksi. Maassamme on muuttoliike jatkunut jo yli puoli vuosisataa ja monet perhe- ja sukulaisuussiteet ovat katkenneet. Ei-toivottu yksinäisyys on merkittävä tekijä, joka jatkuessaan vähentää toimintakykyä ja elämänmyönteistä asennetta. Vapaaehtoisena diakoniana tehtävä koti- ja laitoskäyntitoimintaa tukemaan on veljeskunta julkaissut opaskirjasen, jonka tarkoituksena on esitellä hyväksi koettuja tapoja toteuttaa tätä toimintaa käytännössä.

Kaiken perustana on ihmisten yhtäläinen arvo Jumalan kuvina. Auttajan ja autettavan roolit saattavat äkkiä vaihtua. Arvostava ja toisen valintoja kotiympäristönsä järjestelyissä kunnioittava asenne on keskeisen tärkeää. Apua tarjotaan kaikille, mutta lisäarvonsa sillä on ortodokseille, joiden ortodoksiauttajan edessä ei tarvitse peitellä kirkollisia tapoja tai hengelliseen elämään liittyviä erityispiirteitä.

Esitelmä on kokonaisuudessa katsottavissa videona tästä. Kiitämme ortodoksi.net -sivustoa!

Kirkkopäivien työpajojen joukossa oli myös kaksi Pyhiinvaeltajan laulujen yhteislaulutilaisuutta kesäteatterissa, perjantai-iltana ja lauantaina iltapäivällä. Pyhiinvaeltajan lauluja -kokoelman ovat suomentaen ja sovittaen laatineet Jaakko Olkinuora ja Maria Takala-Roszczenko. Veljeskunta julkaisi laulukirjan noin vuosi sitten. Yhdessä laulaen tutustuttiin hengellisiin lauluihin georgialaisen, slaavilaisen ja kreikkalaisen perinteen puitteissa. – Katso lisää Pyhiinvaeltajien lauluja -julkaisuista tästä!

Kirkon tiedοτuksen ort.fi-sivusto, ortodoksisetkirkkopaivat.fi, ortodoksinet-facebooksivusto ja verkkolehti Simeon ja Hanna tarjoavat lisäaineistoa kirkkopäivistä.