Iisalmi | Iljan suurpraasniekka 2017

Iisalmessa vietettiin kolme tasavuosipäivää pyhän profeetta Elian muistopäivän yhteydessä 19.–20.7. Iisalmen tiistaiseura perustettiin vuonna 1947, pyhän Elian kirkko vihittiin käyttöön vuonna 1957 ja sata vuotti sitten syntyi Iisalmen ensimmäinen kirkkoherra, rovasti Olavi Petsalo. -- Kuvista kiitämme Iisalmen seurakunnan fb-sivustoa sekä Pekka Jylänkiä!

Juhlaliturgian johti korkeasti pyhitetty Karjalan ja koko Suomen arkkipiispa Leo, joka opetuspuheessaan korosti profeetta Elian suuruutta Herran toisena edelläkävijänä sekä hartaan ja hiljaisen rukouksen esimerkkinä. Ennen liturgiaa oli papisto toimittanut vedenpyhityksen Palosvirran rannassa, johon kuljettiin kirkosta ristisaatossa.

Iisalmen kulttuurikeskuksessa oli arvokkaissa puitteissa järjestetty päiväjuhla. Ohjelmassa oli muun muassa mezzosopraano Elisabet Petsalon esittämiä lauluja, kansantanssiryhmä Viirkantin esitys, kirkkokuoron laulua ja huomionosoitusten jako.

Veljeskunnan huomionosoituksia vastaanottivat Irja Tenhunen (kultainen ansiomerkki) sekä Kyllikki Akkila, Arja Kärnä ja Eila Pihavaara (hopeiset ansiomerkit).

Juhlapuheen pitäjäksi oli kutsuttu veljeskunnan toiminnanjohtaja, rovasti Sergius Colliander. Hän esitti mietteitään jatkumosta ja muutoksista liittyen kirkon järjestöjen yhteiseen teemaan vuosille 2017 ja 2018, Juuret ja monikulttuurisuus. Hän valotti muun muassa sitä turvallisuutta lisäävää merkitystä, mikä syntyy omien juurien tuntemisesta. ”Suuri osa kuulijakunnasta saattaa sanoa, että juuret ovat Karjalassa, vaikka omakohtaisia kokemuksia sotia edeltävästä Karjalasta ei ole. Silti sukupolvien yli tämä myönteinen yhteenkuuluminen tiettyyn perinteeseen auttaa turvallisuuden ja itsetunnon vahvistamisessa.” Isä Sergius käänsi myös katseet kauemmas historiaan, suuriruhtinaskunnan aikaan alkaen vuodesta 1812, jolloin Viipurin kuvernementti liitettiin suuriruhtinaskuntaan. Näin Laatokan Karjala ja Kannas, Viipuri, Lappeenranta, Hamina ja Kotka tulivat osaksi suuriruhtinaskuntaa. Samalla alkoi myös venäläisten kauppiaiden ja heidän perheidensä ja palvelusväkensä muutto Suomeen, etenkin varuskuntakaupunkeihin. Saksalaisia panimomestareita, juustomestareita ja lihajalosteiden asiantuntijoita olivat myös osa suuriruhtinaskunnan kaupunkikuvaa rinnan suomalaisten ja ruotsalaisten kanssa. Kolttasaamelaisten asuinalueita liitettiin Suomeen vasta Tarton rauhan myötä vuoden 1922 alusta. Nuoressa itsenäistyneessä Suomessa koettiin tärkeäksi yhtenäisen kansan ja kulttuurin korostaminen. Tätä aatetta oli jäljellä vielä ainakin toista vuosikymmentä sotien jälkeenkin. Siksi karjalaisen siirtoväen asettuminen suomalaiselle maaseudulle tuntui hämmentävältä: olivathan puheenparsi sekä arjen ja juhlien tavat erilaiset kuin kantaväestöllä. Vaikka yhteiselo alkoi vähitellen sujua, arpia karjalaisiin jäänyt vieroksuvasta suhtautumisesta. – Lisää monikulttuurisuutta on Suomeen tullut useiden viime vuosikymmenten ajan: muistamme Chilen pakolaisia 1970-luvulta, Vietnamin venepakolaisia ja myöhemmät kiintiöpakolaiset. Uudenlainen pakolaispiikki, joka koettiin turvapaikanhakijoiden suuren määrän myötä syksyllä 2015, on asettanut suomalaisen yhteiskunnan uusien, entistä laajempien tehtävien eteen tulokkaiden kotouttamiseksi.

Kirkko on osa yhteiskuntaa, ja kirkon tehtävänä on tuoda kristilliset arvot esille yhteiskunnallisessa keskustelussa. Olemme vuosikymmeniä tottuneet siihen, että yhteiskunta pitkälti rakentuu kristillisten arvojen pohjalle. Mutta enää emme voi olla tästä varmoja. Sitä tärkeämpää on, että kirkon ääni kuuluu kaikilla keskustelun tasoilla ja että kirkon jäsenet mieltävät itsensä Kristuksen viestin kantajina. Parhaiten tämä toteutuu elämisen esimerkin kautta. Kun ajattelemme sitä, että tulevaisuudessa, ehkä vuosikymmeniä eteenpäin, meidän keskuuteemme tulee yhä enemmän ihmisiä, jotka ovat eri kulttuuriperinnön kantajia, olisi muistettava jok’ikisen olevan Jumalan luoma ja Jumalan kuva. Yksinkertaisinta on noudattaa kultaista sääntöä: Mitä te tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää se heille. Ja vaikkei olisi yhteisiä sanoja, on elekieli yhteinen: ystävällinen katse, hymy, ja myönteinen kiinnostus kantavat pitkälle.

Tämän päivän juhla-aiheet ovat myös tukenamme. Isä Olavi Petsalo oli yksi sodanjälkeisen ajan pappeja, jonka rakkaus Suomen ortodoksista kirkkoa kohtaan kantoi hyvää hedelmää. Tiistaiseuran toimintaa siivittää huolenpito lähimmäisestä ja keskinäinen ystävyys ja tarvittaessa avunanto. Pyhä Elian kirkossa kannetaan yhteistä rukousta koko maailman puolesta – tällainen rukous vahvistaa meitä myös yksityisessä rukouselämässämme.

Juhlan aattona oli Hotel Golden Dome’ssa keskustelutilaisuus, jossa kuultiin kolme alustusta. Arkkipiispa Leo puhui aiheesta pyhän Elian kirkon 60 vuotta, Irja Tenhunen kertoi Iisalmen tiistaiseuran 70 vuodesta ja isä Markus Petsalon luotasi aihetta Olavi Petsalon syntymästä 100 vuotta.

Juhlavigilia toimitettiin arkkipiispa Leon johdolla, minkä jälkeen tiistaiseura tarjosi iltateen.

Jumalanpalveluksissa kuoro lauloi voimallisesti vahvistettuna useilla Petsalon suvun jäsenillä.