Juuret ja monikulttuurisuus

Järjestöjen teemavuonna runsaasti tapahtumia

Mistä tulen, minne olen menossa? Filantropia, ONL, PSHV ja Valamon opisto valitsivat vuoden 2017 teemaksi Juuret ja monikulttuurisuus.

Nykyhetken rikkaus on sitä, että se sisältää muistot, tässä ja nyt kuluvan tuokion kokemukset sekä näköalan tulevaan. Edellisten sukupolvien tarinat, kertomukset ja kokemukset välittyvät monella tasolla, sanallisesti ja sanattomasti. Näin kehittyvät jokaiselle omat juurensa: juuret ravitsevat ja antavat tukialustan sille, mitä päivä milloinkin tuo tullessaan.

Monikulttuuristuminen on tullut pysyväksi osaksi jokapäiväistä elämäämme. Se on arkea nettiyhteyksien ansiosta, mutta myös kohtaamisina kasvoista kasvoihin. Ortodoksinen kirkko on monikulttuurinen yhteisö maailmanlaajuisesti ja yhä selkeämmin myös Suomessa. Suomen ortodokseja ovat suomalaisten ohella vanhastaan olleet karjalaiset, venäläiset, ruotsalaiset ja koltansaamelaiset. Pieniä ryhmiä kreikkalaisia ja Balkanin maiden ortodokseja on ollut maassamme jo pitkään. Suomen ortodoksinen kirkko tervehtii yhtä lailla syyrialaisia, egyptiläisiä, etiopialaisia ja eritrealaisia uskonveljiä ja -sisaria.

Ihmiselle luontainen kiinnostuminen erilaisuudesta on suureksi avuksi, kun halutaan tutustua ihmisiin, joiden juuret ovat syvällä muunlaisessa maaperässä kuin mihin olemme tottuneet. Näin helpottuu molemminpuolinen tutustuminen ja yhä luontevampi kanssakäyminen. Sitä voi edesauttaa yhteinen kristitty tausta. Jokainen ihminen on yhtä arvokas – ovatpa hänen juurensa tihein kasvusto kaukana tai lähellä!

Juuret ja monikulttuurisuus -teema kietoutuu osaksi toimintavuonna järjestettäviä kampanjoita, kursseja ja viikonlopputapahtumia.

Vuoden 2017 ohjelmaa

Ohjelmaa päivitetään sitä mukaa kuin tapahtumat varmistuvat

Tammikuu

18.–25.1. Ekumeeninen rukousviikko

22.–24.1. Nuorisotyöpäivät Valamossa, ONL ja Filantropia

Helmikuu

2.2. Diakonia- ja lähetysilta Suonenjoella – Jyväskylän, Rautalammin ja Saimaan seurakuntien työntekijöitä ja vapaaehtoisia

2.2. Kansainvälinen ortodoksisten nuorten päivä

3.2. Diakonia- ja lähetysilta Iisalmessa – Iisalmen, Kuopion ja Nurmeksen seurakuntien työntekijöitä ja vapaaehtoisia

9.2. Diakonia- ja lähetysilta Joensuussa – Ilomantsin, Joensuun ja Taipaleen seurakuntien työntekijöitä ja vapaaehtoisia

Maaliskuu

4.–5.3. Oulun hiippakuntapäivät ja diakonia- ja lähetysiltapäivä Kajaanissa – Kajaanin, Lapin, Oulun ja Vaasan seurakuntien työntekijöitä ja vapaaehtoisia

9.3. Diakonia- ja lähetysilta Tampereella – Hämeenlinnan, Tampereen ja Turun seurakuntien työntekijöitä ja vapaaehtoisia

17.–19.3. Church for Everyone event in Valamo, Heinävesi, Filantropia, PSHV, Valamon opisto

19.3. Kolehti kirkon lähetystyölle, Filantropia

25.3. Lasten päivä ja Ortodoksisten nuorten liiton vuosikokous Oulussa, ONL

Huhtikuu

9.4. Kolehti kirkon lapsi- ja nuorisotyölle, ONL

9.–11.4. Lähi-itä-teema, Valamon opiston kurssi

26.4. Filantropian vuosikokous Helsingissä

Toukokuu

19.–21.5. Ekumeeniset kirkkopäivät Turussa

Heinäkuu

31.7.–4.8. Bli bekant med ortodoxin – ortodoksisuus tutuksi ruotsiksi, Valamon opiston kurssi

Elokuu

4.–6.8. Ovet auki teillepäin – vieraanvaraisuus ortodoksisessa perinteessä, Valamon opiston kurssi

Syyskuu

8.–9.9. Ortodoksinen kulttuuriperintömme, Valamon opiston kurssi

17.9. Kolehti kirkon kansainväliselle diakonialle, Filantropia

22.–24.9. Venäjänkielisten seurakunta-aktiivien kurssi, PSHV ja Valamon opisto

Lokakuu

6.–8.10. Курс знакомства с Православием – ortodoksisuus tutuksi venäjäksi, Valamon opiston kurssi

13.–15.10. Pyhien Sergein ja Hermanin Veljeskunnan vuosijuhla Valamossa

23.–29.10. Ekumeeninen Vastuuviikko ja Reilun kaupan viikko, Filantropia

27.–29.10. Naisseminaari, Valamon opiston kurssi

Marraskuu

4.11. Kolehti kotimaan diakonialle ja maahanmuuttajatyölle, PSHV

Lisätietoja kotisivuilta: www.filantropia.fi, www.onl.fi, www.pshv.fi ja www.valamo.fi/opisto